Pohditko työtilannettasi päivittäin pääsemättä ratkaisuun?
Oireiletko kehollisesti ja olosi on epämukava?
Koetko oman vaikutusvaltasi työhösi liittyen liian pieneksi?
Urakriisi voi tuntua sanalta liiankin vahvalta, mutta kokemukseni mukaan moni kipuilee epävarmuuden ja tietämättömyyden kanssa jopa vuosia – tekemättä asialle mitään konkreettista. Tyypillisiä vaiheita työelämässä urakriisille on valmistumisen jälkeinen työelämään siirtyminen, irtisanotuksi tuleminen, alanvaihto, työelämätauon jälkeinen paluu, sairastuminen tai elämäntilanteen äkillinen muutos.
Itselläni on ollut kaksi isoa urakriisiä: jo ennen valmistumistani, kun oivalsin, etten haluakaan alakoulun luokanopettajaksi, mitä opiskelin. Ja toinen oltuani hektisissä työympäristöissä rekrytoijana 4 vuotta. Ja lisäksi toki pienempiä muutoksen paikkoja useinkin työelämän varrella.
Omat selviytymiskeinoni ovat olleet oman ajattelumaailman muokkaaminen ja tuen hakeminen sekä mahdollisimman terveelliset ja vahvistavat elämäntavat. Jokaiseen ansioluetteloon kuuluu kohtia, joista ei ehkä itse ole niin ylpeä. Se on elämää. Tärkeää on seistä ylpeänä elämänkokemuksensa takana, ja hyödyntää matkan varrelta saadut opit ja oma kasvu.
Ennenkö teet äkillisiä ratkaisuja, pohdi rauhassa seuraavia kysymyksiä liittyen nykytyöhösi. Joskus työ voi tökkiä, koska muussa elämässä on ongelmia, jolloin olo ei ehkä parane työtä vaihtamalla. Onko sinulla taipumus paeta ikäviä asioita töihin? Helposti me elämme illuusiossa, jossa uudessa työssä kaikki on paremmin. Joskus muutos on mahdollinen vain siten, että itse muutut. Omassa uupumisessani olennaista oli omien ajatusmallieni ja uskomusten korvaaminen minua paremmin tukevilla.
Mitä hyvää koet saavasi nykytilanteesta eli mitä menetät, jos lähdet?
Mitä pelottavaa on uudessa tilanteessa, jos lähdet?
Entä mistä luopuminen helpottaa, jos lähdet?
Mitä uutta kutkuttavaa odottaa uudessa?
1. Oman työn motivaatiotekijät
Mikä työssäsi innostaa, inspiroi ja kiinnostaa sinua?
Mikä on parasta työssäsi kaikesta huolimatta?
2. Kommunikaatioyhteys esimieheen
Oletko puhunut hänelle mahdollisimman avoimesti, rehellisesti, suoraan ja kiertelemättä omasta tilanteestasi, tunteistasi ja tarpeistasi?
3. Vaikutusmahdollisuudet omaan työhön
Mihin työssäsi voit vaikuttaa, mihin et?
Miten toimimalla voisit vaikuttaa tärkeisiin asioihin enemmän?
4. Työnkierto, siirtyminen organisaation sisällä
Onko sellainen omassa työpaikassasi mahdollista?
Jos on, kiinnostaako se sinua?
Jos saisit valita tai luoda minkä tahansa muun tehtävän organisaation sisällä, mikä se olisi?
5. Stressitekijöiden analysointi
Oletko listannut paperille huolenaiheesi ja stressisi aiheuttajat?
Onko stressaavat asiasi sellaisia, joihin voit vaikuttaa, vai sellaisia, joihin et voi?
Oletko tehnyt toimenpiteet, joilla vaikutat stressisi aiheuttajiin?
6. Omien kiinnostusten, vahvuuksien ja arvojen analysointi
Oletko tehnyt vahvuus- ja osaamiskartan? (Lue aiempi blogini tästä)
Mitkä arvot ja asiat ovat sinulle kaikkein tärkeimpiä elämässä ja työssäsi?
Oletko kertonut näistä esimiehellesi?
Oletko arvioinut, miten toimimalla saisit enemmän osaamistasi käyttöön?
7. Järkitekijät ja taloudelliset seikat
Mikä vaikutus jäämisellä tai lähtemisellä olisi lompakkoosi?
Olisiko rahaa mahdollisuus jotenkin väliaikaisesti järjestää, jotta saisit rauhallisen pohdintatauon?
Millä suunnitelmalla mahdollinen siirtymä olisi kivuttomin?
8. Hyvinvointi ja jaksaminen
Miten sinä jaksat?
Oletko arvioinut hyvinvointisi asteikolla 1-10?
Mitä käytännön toimia tekemällä arvosanasi nousisi kohti kymppiä?
Oletko ollut jo sairauslomalla, vai olisiko nyt sen aika?
Sallitko itsellesi tuumaus- ja lepotauon?
Antaako työsi energiaa vai viekö se sitä enemmän?
Millainen tukiverkostosi on?
Huonoja syitä olla tekemättä mitään on vetoaminen ajan tai rahan tai rohkeuden puutteeseen. Kaikkea noita voi järjestää lisää, jos vaakalaudalla on hyvinvointi ja onnellisuus. Jos huomaat fyysistä tai henkistä oireilua, ahdistuneisuutta tai jatkuvaa väsymystä omaan tilanteeseesi, reagoi siihen heti.
Pienin askelin pääset hyvin eteenpäin.
Jos et reagoi mitenkään, oireet pahenevat ja seurauksena voi olla uupumustila. Joskus ratkaisu on lähtö. Tee tietoinen pohdinta ja päätös, niin pystyt seisomaan sen takana.
Sinun ei tarvitse koskaan uhrata terveyttäsi, onnellisuuttasi tai hyvinvointiasi työpaikan vuoksi. Sinä voit valita, päätös on sinun. Sinä pystyt muutokseen.
Liittolaisesi oman näköisen elämäsi luomisessa,
Riikka
Ps. Kirjani Omaa tehtävää etsimässä – löydä vahvuutesi ja intohimosi voit tilata tästä.
Lue lisää siitä, miten luot itsellesi onnellisen työelämän Montevistan sivuilta tästä.