Riikka Pajunen / 11/09/2018 / Unelmatyössä -blogi
Irtisanominen 58-vuotiaana, uhka vai mahdollisuus?
Kuten niin moni muukin, ajauduin sen enempiä miettimättä nuorena alalle, johon tunsin kiinnostusta. Matkailualalla jokainen päivä oli erilainen, työ oli ajoittain erittäin hektistä, opettelin asiakaspalvelua, kehitin paineensietokykyäni ja kouluttauduin opistossa ja kursseilla.
Viihdyin ammatissani lähes 30 vuotta, kunnes luuta lakaisi YT-neuvottelujen lopuksi minut täydellisesti pihalle.
Miten käsittelin irtisanomistani?
Purin sydäntäni puhumalla ja kirjoittamalla päiväkirjaa. Ehkä eniten loukkasi se, että vaikka itse olin ollut uskollinen työntekijä, valintojen äärellä olinkin työnantajalle yhdentekevä roska, joka poistettiin mahdollisimman pian tarpeettomana takaovesta ulos. Työnantaja järjesti tosin irtisanotuille kriisipalaverin ja lisäksi henkilökohtaisen palautekeskustelun, minkä jälkeen mikään ei jäänyt kaivelemaan – purkauduin täysin kaikesta vuosien aikana mieleen kasautuneesta kuonasta ja ahdistuksesta, mikä oli jäänyt käsittelemättä unohtamatta kuitenkaan työn huippuhetkiä. Sain jopa haastattelijana toimineen koulutuspäällikönkin alahuulen värisemään pidätetystä itkusta kertoessani valittuja otteita elävästä elämästä työpaikallani.
Helpotus ja vapautuminen!
Pakollisesta tauosta seurasi alkukipuilun jälkeen vapautunut olo. Palkallinen vapaani kesti puoli vuotta, joten minulla ei ollut kiire mihinkään ja kerrankin oli aikaa keskittyä asioihin, mitkä kiinnostivat. Kävin jumpassa, osallistuin IT-kursseille ja kävin koiran kanssa lenkillä. Käytin myös TE-toimiston palveluja ammatinvalinnanohjauksessa ja kävin työpsykologin pakeilla vinkkejä saadakseni. Tulevaisuuteen suhtauduin luonteeni mukaisesti uteliaana ja odottavana, olin valmis aloittamaan alusta.
Mitä todella haluan?
Mietin ensimmäistä kertaa tarkemmin, mitä ihan oikeasti haluan tehdä. Vastaus selvisi saman tien – halusin kirjoittaa. Olen aina pitänyt tarinoiden sepittelyistä ja kirjoittamisesta ylipäätänsä, olin lähettänyt artikkeleita lehtiin huvin vuoksi vapaa-ajallani ja pääsen täydelliseen flow-tilaan kirjoittaessani. Niinpä etsin itselleni työvoimakoulutuksen, joka edes jossain määrin liippaisi taipumuksiani ja missä samalla voisin opiskella mielenkiintoista alaa. Ja löytyihän se! Pääsin tekstinkäsittelijäkoulutukseen terveydenhuoltoalalle ja sieltä harjoittelupaikkaan, jonne minut työllistettiin jo pari viikkoa ennen kuin koulu loppui. Olin innoissani! Kävin myös opinahjossani pitämässä rehtorin pyynnöstä esitelmän uudesta työstäni uusille oppilaille.
Liputan täysillä aikuisopiskelun puolesta!
Vaikka työni harjoittelupaikassa oli vain määräaikainen, pääsin sen ansiosta heti seuraavaan alan työpaikkaan. Oppimisen into oli kova enkä ole koskaan kokenut muutosvastarintaa. Sitä paitsi työelämän murros ja muutos on ollut käynnissä koko työhistoriani ajan. Heittäydyin niin täysin uuden työni lumoihin, että välillä perjantai-iltapäivät katkaisivat ikävästi työputkeni, kun oli aika lähteä viikonlopun viettoon.
Viisi vuotta kului uudessa ammatissani, kunnes YT-neuvottelut katkaisivat taas työni. Koska tämä oli jo vanhan kertausta, totesin tosiasiat enkä jäänyt suremaan ihanaa työpaikkaa, vaan lähdin taas uusin innoin etsimään uutta. Halusin pelata varman päälle ja kävin TE-toimiston 50+ -koulutuksessa ja luennoilla, hioin CV:täni ja pyysin neuvoja ammattilaisilta.
Iso peikko taustalla oli ikäni, 58 vuotta, josta piti kuulemma olla hipihiljaa, vaikka itse en kokenut siitä olevan mitään haittaa, päinvastoin! Tällä elämänkokemuksella, itseluottamuksella ja -tuntemuksella sekä ennen kaikkea intohimolla aioin saada itselleni työpaikan. Sparrasin itseni uuteen nousuun!
Valmentajat sparraamassa eteenpäin
Kohdalleni on osunut todella mahtavia valmentajia. Paikallisessa TE-toimistossa Spring Housen työntekijät neuvoivat ansioluettelon ja työhakemuksen tekemisessä, samoin koulussa suorittamastani tietokoneen käyttäjän ajokortista oli apua. Halusin myös osallistua viikon kestävään ryhmämuotoiseen TE-toimiston 50+ -koulutukseen, jossa mainio valmentaja Taina Uimonen sparrasi meitä ja sai meidät suorastaan ylittämään itsemme, lisäksi sain uusia ystäviä ryhmästämme.
Riikan valmennus kosketti
Menimme pienellä porukalla Tainan vinkkaamana valmennus- ja koulutusyritys Montevistan luennolle, jonka piti Riikka Pajunen: uskomaton nainen, joka olemus valaisi koko huoneen. Ei pienintäkään epäilystä, hän suhtautuu intohimoisesti työhönsä ja halusi jakaa osaamistaan ja auttamisen haluaan meille tarvitsijoille. En voinut kyynelittä seurata hänen luentoaan, niin lämmin, kannustava ja voimaa antava se oli.
Viimeistään sen luennon jälkeen ymmärsin, että kannattaa seurata omaa sisintään, löytää ainutlaatuiset luontaiset vahvuutensa ja vahvistaa niitä.
Vertaistuella suuri merkitys
Vaikka irtisanotun ajatukset seilaavat uskosta epäuskoon, niin vertaistuella ja ystävillä on suuri merkitys. Kun itse väsyt, niin muut auttavat: ”Mistä olet saanut päähäsi, ettet saisi töitä?” auttoi eteenpäin vaikealla hetkellä, ja pienen itkuntirautuksen jälkeen olin taas voimissani ja toimintakunnossa. Vaikka surutyöllä on oma aikansa, kannattaa sen jälkeen ottaa kaikki apu vastaan, mitä tarjotaan, olla aktiivinen, uskoa itseensä ja ennen kaikkea käyttää runsaasti aikaa sen miettimiseen, mitä itse haluaa, millainen työ sopii omalle luonteelle, minkälaisten asioiden parissa viihdyt vapaa-aikanasi ja mikä sinua kiinnostaa.
Löytöretki omaan itseen avaa ovia
Löytöretki omaan itseen saattaa avata mahdollisesti piilossa olevia vahvuuksia ja ominaisuuksia, mitä vahvistamalla saat aivan uusia ulottuvuuksia työelämään. Kannattaa myös muistaa erään firman mainoslause ”Jos suunnitelma A ei toimi, aakkosissa on vielä 28 kirjainta jäljellä, pysy tyynenä!” Työnhaku itsessään on rankkaa työtä, törmäsin silloin tällöin vähättelyyn ja ymmärtämättömiin kommentteihin. Ainakin itselleni se vaati tiukkaa paneutumista ja itsensä likoon laittamista, aivonystyröiden ankaraa hieromista miten voisi parhaiten markkinoida itsensä. Jotkut selviävät helpommalla tai eivät joudu koskaan hakemaan uusia töitä. Itse tein kaikkeni, että pääsen töihin.
Uusi työ löytyi piilotyömarkkinoilta
Aktiivinen työpaikan etsiminen tuotti tulosta. Vielä edellisessä työpaikassa työskennellessäni otin sähköpostitse yhteyttä työnantajaan, joka kiinnosti minua eniten, vaikkei heillä ollut minkäänlaista hakua päällä. Kerroin, että olen käytettävissä ja kiinnostunut. Toki hain sivussa muitakin paikkoja ja harjoittelin työhakemusten tekoa, sehän oli hauskaa ja luovaa työtä, missä sai toteuttaa itseään. Opin, että ei kannata piilottaa kynttiläänsä vakan alle suomalaiseen tapaan, vaan antaa palaa täysillä. Samaa asennetta yritin välittää myös apuani pyytäville, vaatimattomuus ei ole tässä kohdassa hyve.
Piilotyöpaikka poiki eläkkeelle jäävän työntekijän ansiosta työnhaun, jonne olin jo etukäteen ilmoittautunut. Rekrytointi kesti melkein puoli vuotta meneillään olevien YT-neuvottelujen takia, mutta minua pidettiin silti ajan tasalla ja soitettiin jopa kesämökiltä, että yritä kestää. Kuvittelin jo, että paikka olisi automaattisesti minun, mutta se laitettiinkin lopuksi yleiseen jakoon tosin varmistaen soittamalla, että varmasti olin huomannut sen. Kun minut sitten kutsuttiin työhaastatteluun ennen kuin olin edes hakemustani ehtinyt lähettää, tuli niin hyvä olo ja varmuus, että tässä se nyt on – ei työnantaja vaivaudu soittelemaan perään, jollei ole kiinnostunut.
Minua haastatelleet esimiehet sanoivat, että jo kahdessa minuutissa oli selvää, että he olisivat ottaneet minut ilman mitään suosituksiakaan. Luultavasti innostukseni näkyi ja kuului ja olinhan täysin motivoitunut saamaan juuri tämän työpaikan.
Palautetta uudessa työssä
Esimieheni ovat olleet tyytyväisiä valintaansa, kiittelevät itseohjautuvuuttani ja mutkatonta asioiden sujumista ja ongelmatilanteiden selvittelyä. Opin nopeasti työni, minuun luotetaan ja saan auttaa muita. Mikä parasta, olen myös itse tyytyväinen, tunnen työniloa ja saan työstäni positiivista palautetta. Olen suorastaan kiitollinen niistä ensimmäisistä potkuista vuosia sitten! Elämänlaatunikin on muuttunut paljon paremmaksi sekä töissä että vapaa-ajalla, kun työstin kunnolla ajatuksiani, kartoitin taipumuksiani ja etenin kohti parempaa työelämää.
Tähän ikään mennessä tiedän jo täsmälleen, mitä haluan
En anna pikkujuttujen lannistaa, uskon itseeni, tiedän vahvuuteni ja intohimoni ja tulen hyvin toimeen itseni ja muiden kanssa. Saksalaisen filosofi Nietzschen ehkä tunnetuin aforismi ”Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa.” pitää ainakin omalta kohdaltani paikkansa: pienestä ujosta tytöstä on kuoriutunut nainen, joka tietää selviytyvänsä elämän suurista ja pienistä vastoinkäymisistä ja osaa olla jokaisesta pienestä ilonhetkestä ihan turkasen onnellinen. Esimiehiä on osunut työuralleni joka lähtöön, mutta väitän, ettei huonoinkaan esimies pysty pilaamaan työniloa, jos työ on mielekästä ja itse tuntee siihen sisäistä paloa. ”Ei tarvitse koko ajan olla valvomassa ja patistamassa. Se tekee hulluna töitä ihan omasta tahdostaan.” sanoo viisas esimies.
Tosiasiahan on, että tyytyväinen työntekijä on yrityksen suurin voimavara. Se taas johtaa tehokkuuteen, jolloin kaikki voittavat.
Olen yhä yhteydessä viikoittain muutamaan entiseen työtoveriini, välillä kyselen entisistä työpaikoistani, mutta takaisin ei tee mieli. Useat ovat kertoneet, että potkut olivatkin onnenpotkut, jotain paljon parempaa tuli vastaan. Näinä aikoina kuka tahansa voi menettää työnsä eikä siitä kannata ottaa itseensä, syynä ei välttämättä ole oma ammattitaitosi, vaan itsestäsi täysin riippumaton asia.
Hyppy tuntemattomaan voi pelottaa, mutta se voi myös avata aivan huikeita mahdollisuuksia ja tuoda elämään lisää iloa, energiaa ja rohkeutta!
Omalla kohdallani se on ollut elämäni upein kehitysaskel.
Nimimerkki
58-vuotias entinen työtön työnhakija, nykyinen unelmatyön tekijä Pirkko
***
Lue lisää blogeja irtisanomiseen ja uuden uran luomiseen liittyen Unelmatyössä-blogistamme tästä.
Lue lisää onnistumistarinoita piilotyönhausta:
https://www.montevista.fi/maksuttomat-oppaat/lataa-maksuton-300-tieta-piilotyopaikkaan-opas/
