Hyvinvointi

Kriisit ovat portteja itseesi – viisi hyötyä herätyskellon pirinästä

Jokainen meistä on käynyt läpi rankkoja asioita elämänsä aikana ja selvinnyt niistä. Jostain on aina löytynyt se sisäinen voima, sisu, kipinä elää, mennä kohti valoa ja selkeyttä. Ihmisellä ja hänen kehollaan on valtavan suuri kyky parantaa itsensä, jos sille annetaan mahdollisuus. Meillä jokaisella on oma polkumme ja olemme aina juuri oikeassa kohdassa. Olemme tämänkin koronakriisin […]

3 vinkkiä, joilla löydät uutta suuntaa työelämään – Todellista vahvuutta on osata ottaa vastaan apua

Olen isojen asioiden edessä. Mielen valtaa epävarmuus, ajatukset kiertävät kehää ja ei tiedä oikein, mistä lähteä liikkeelle. Nykyinen työ ei todellakaan enää innosta, tai työelämätauon jälkeen on edessä paluu takaisin sorvin ääreen. Ehkä nykyinen työ on jopa ihan okei, mutta sisällä kytee halu tehdä jotain merkityksellistä, omannäköistä ja tärkeämpää. Mistä löydän rohkeuden tehdä työelämässäni jotain […]

6 ajatusta elämän tarkoituksesta – Meidän jokaisen elämäntehtävä on olla oma itsensä

Olen 15 vuoden valmennustyön aikana huomannut, että monien ihmisten elämä on kuin vene, joka ajelehtii meren aalloilla. Veneessä ei ole moottoria eikä ruoria, joka ohjaisi sitä johonkin suuntaan. Se kelluu sinne, minne tuuli sen vie, kenenkään hallitsematta sitä. Veneen omistaja herää aamulla, pukeutuu, syö aamupalan, menee töihin, käy ruokakaupassa, pesee pyykkiä, vie lapsia harrastuksiin, katsoo […]

Meinaako pää hajota työnhakuun? – Hyödynnä nämä 8 vinkkiä!

Tuntuuko, että pää hajoaa? Edessä kaikki ja ei mitään? Omat voimavarat heikentyneet? Uramuutos, kuten kaikki muutostilanteet, voivat viedä energiaa. Eteesi voi tulla uudenlaisia jännittäviä tilanteita, mutta samalla kasvat ja kehityt täydempään potentiaaliisi. Ota tilanteet rauhallisesti vastaan, valmistaudu ja pidä ykkösprioriteettinasi oma hyvinvointisi. Listaa huolenaiheesi ja erota toisistaan ne asiat, joihin voit vaikuttaa ja ne, joihin […]

Miksi haluat juuri tätä työtä? – Tämän työkalun avulla osaat vastata ja onnistut työhaastatteluissa

Mikä on tärkein kysymys työhaastattelussa? Mitä kannattaa aina korostaa eniten ja ensimmäisenä? Mikä on työnantajien tärkein valintakriteeri tehtävään kuin tehtävään? Mikä on tärkein oma valintakriteerisi työpaikkaa valitessasi? Vastaus ylläoleviin kysymyksiin on motivaatio. Oma intohimosi ja kiinnostuksesi haettavaa tehtävää kohtaan määrittelee, oletko uskottava hakija ja viihdytkö aidosti työssäsi. Taidot opit nopeasti, jos motivaatiosi on kohdallaan. Asenne […]